Riippuvuuden muotoja

Psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen riippuvuus

Psyykkinen riippuvuus

Yleisesti ottaen riippuvuudella eli addiktiolla tarkoitetaan psyykkistä riippuvuutta, joka on pakonomaista halua saada esimerkiksi jotakin päihdettä tai tehdä jotakin asiaa esimerkiksi shoppailla tai pelata uhkapelejä. Nämä addiktiot eivät oikeastaan ole minkään aineen aiheuttamia. Tietyn käyttäytymisen esim. shoppailun tuomaan mielihyvään jää koukkuun ja sen jälkeen shoppailua on vaikea lopettaa. Psyykkiseen riippuvuuteen ei liity yleensä fyysisiä vieroitusoireita, mutta vahvan henkisen addiktion voi joskus kokea myös fyysisenä. Sitä on vaikea kitkeä lopullisesti ja sen takia riippuvuutta aiheuttavaan asiaan on helppo retkahtaa uudestaan. Psyykkiseen riippuvuuteen kuuluvat mm. peli-, osto-, liikunta-, työ-, ja läheisriippuvuus.

Fyysinen riippuvuus

Fyysinen riippuvuus on yleensä yhteydessä lääkkeisiin ja päihteisiin. Siinä elimistö tottuu johonkin aineeseen ja kun elimistö ei saa sitä, alkaa tulla vierotusoireita, esim. pahoinvointia, ärtyneisyyttä, väsymystä tai jopa aistiharhoja. Vieroitusoireiden voimakkuuteen vaikuttaa käytetyn aineen määrä ja käytön kestoHallitsemattomat vieroitusoireet voivat johtaa käytön uudelleen aloittamiseen.


Sosiaalinen riippuvuus

Sosiaalinen riippuvuus on hallitsematonta tarvetta kuulua joukkoon ja tuntea itsensä ryhmässä hyväksytyksi. Addiktio muodostuu usein ryhmäpaineen takia ja se kehittyy sitä helpommin, mitä myönteisempiä ryhmässä ollaan riippuvuutta aiheuttavaa asiaa kohtaan. Esimerkiksi jos kaveriporukka aloittaa tupakoinnin, on helpompaa itsekin altistua tupakkakokeiluille, koska sen avulla tuntee olevansa osa ryhmää.



Aineriippuvuudet ja toiminnalliset riippuvuudet

-Riippuvuudet jaetaan aineriippuvuuksiin ja toiminnallisiin riippuvuuksiin
-Aineellisen riippuvuuden voi aiheuttaa esim. kofeiini tai nikotiini
-Toiminnallinen riippuvuus voi olla vaikka nettipelaamista tai pelikoneiden pelaamista
-Riippuvuuden huomaa siitä jos ei saa esim. kahvia niin alkaa tulemaan vieroitusoireita esim. päänsärkyä tai väsymystä



Aineriippuvuus


-Jatketaan haitallisten aineiden käyttöä niiden haitoista huolimatta
-Voimakasta riippuvuutta aiheuttavia aineita ovat päihteet, kuten alkoholi, huumeet, jotkin lääkeaineet ja impattavat aineet
-Päihteillä tavoitellaan mielihyvää, rentoutumista tai hauskaa oloa
-Aineriippuvuuksista seuraa usein sairauksia ja ne vaikuttaa ihmisen toimintakykyyn
-Päihderiippuvuus syntyy yleensä huomaamatta. Satunnaiskäyttö kehittyy usein riippuvuudeksi


Toiminnallinen riippuvuus


-Riippuvuus johonkin tekemiseen esim. pelikoneiden pelaamiseen vaikka tiedetään sen haitat
-Haetaan tyydytystä jostain asiasta
-Esim. haetaan jännitystä elämään uhkapeleillä
-Peliriippuvuus on pakonomaista pelaamista joka jatkuu ja lisääntyy koko ajan ja se hallitsee elämää ja heikentää sosiaalisia suhteita
-Nettiriippuvuus on liiallista netin käyttöä eli on esim. kännykällä koko ajan jopa sellaisissa paikoissa jossa sitä ei saisi käyttää. Nettiriippuvuus voi rajoittaa ihmissuhteita ja muuttaa maailmankuvaa


Uhkapeliriippuvuuden haitat

-Terveydelliset ongelmat esim. mielenterveysongelmat ja huono itsetunto
-Taloudelliset ongelmat esim. vararikko ja velat
-Sosiaaliset ongelmat esim. syrjäytyminen ja perheväkivalta




PET-kuva, jossa näkyy eri aineriippuvuuksille tyypillinen dopamiinireseptorien määrän vähentyminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti